Regina käy kellon alla

Tarjottuaan juomat ja lukittuaan visusti oven ravintolapäällikkö heittäytyy penkille ja siirtää vaihteenvalitsimen D-asentoon. Hän on mielenosoituksellisesti polkaisemassa kaasua kunnes muistaa lavalla olevat juomakorit, puree hammasta, avaa radion, siirtää auton keskikaistalle, Rip ei aio väistää, siitä pitää huolen auton puolitoistametrinen etusäleikkö. Katua ylös, vauhdilla yhden kaasunpainalluksen, ei edes sen hetken vertaa että vaihde kerkeisi nytkähtää ykköseltä toiseksi korkeimmalle pykälälle, jarrua. Rip tönäisee samalla, vahingossa autostereoiden äänentoiston lujemmalle, kanavalla Radio City, uutiskatsauksessa puhutaan tulevan yön auringonpimennyksestä. Rip heittäytyy penkin yli makuulle ja saa avattua apukuskin puoleisen oven, huutaa kilpaa radion kanssa kadulla raahustavaa miestä käymään täällä.

***

REGINA

Juuri tuollainen liian iso auto, niin iso ettei se mahdu pöksyihin. Siitä seuraa onnettomuus, elinikäinen taakka, elin aiheuttanut, syvälle tunkeutuva, sisään porautuva, elimen luovutus takaisin omistajalle, housut kiinni, liikenneonnettomuus, sitä tarkoitin, liftari kyydissä, nuori tyttö, tuskin täysi-ikäinen, naistenvankilaan matkalla, miksi? Törmää koululaiseen, tiellä juoksevaan, ei suojatietä, ei liikennevaloja, tietenkään. Salaavat tapauksen, miksi? Mikä saa liftaritytön vaikenemaan, se että hänellä on vielä suurempi salaisuus kannettavanaan, niin juuri kannettavanaan, onko hän raskaana? Ei siitä saa enää nykyisin salaisuutta niin kuin ennen. Hänellä on mukanaan kiellettyjä lääkkeitä, just det, hän on viemässä niitä naistenvankilaan, äidilleen, ei! Vaan tyttöystävälleen, liftari on biseksuaalinen, hän on karussa kotoa, niin!

***

Jos hyppäämme hänen kyytinsä, vierelleen, tai jos haluaa leikkiä hengellään, lavalle, pressu voi olla hyvinkin joustava, kuinka vain, ollaan sitten varkain täällä, salakyydissä, pressulla kierien, ja ehditään vilkaista taakse, vilkaisemme taakse, kaikessa rauhassa oikein kunnolla, ja koska emme ole ratissa meillä on aikaa tarkkailla oikein kunnolla jalkoihinsa tai pikemminkin askeleihinsa keskittynyttä naista, jonka huulet tuntuvat tai näkyvät liikkuvan, ja jos vain voisimme olla aivan hänen lähellään, rinnallaan, tai tulisimme vastaan, tosiaan, jos niin, niin joutuisimme väistämään häntä, menemään kyljittäin joko seinän viertä tai astumaan jalkakäytävältä autojen joukkoon, väistäisimme joka tapauksessa, sillä nainen kulkee keskellä katua niin keskittyneenä seuraavaan askeleeseen samaan aikaan puhuen, ohittaessamme hänet, tai kun hän nyt menee ohitsemme, me kuulemme hänen äänensä, hiljaisen, jankkaavan, hän mutisee yhtä ja samaa, ”onnettomuus”, elinikäinen”. Ja jos palaisimme takaisin autoon, katon alle, penkille, tai sittenkin lavalle, ja katsoisimme huolellisesti taakse, koska me voimme, meidän ei tarvitse katsoa koko ajan eteen, me voimme kääntää päätä ympäriinsä kuin pöllö, ja siksi me edelleen näemme naisen viivasuoran askelluksen ja alaspäin luodun katseen ja erityisesti huulet jotka liikkuvat, näkisimme toki, ei epäilystäkään, ne liikkuvat koko ajan aina siihen asti kunnes auto kääntyy Albertinkadulle ja nainen jää jälkeen, jatkaa suoraan kohti koirapuistoa ja jää mielestä kohta.

***

Sydänkohtaus, pyyhi pois. Ainoastaan auto-onnettomuus. Lapset, entä lapset, kun niitä voisi olla, ei ole. Lepakko niskassa, kellarin ikkunasta syöksyvä hiiri. Mistä tuo tuli? Aina pitää selittää, kuin omille lapsille, kuin opettaja, hitaasti ja rautalangasta, jos ne sitten saa käsittämään, lukija käsittää myös, rautalangasta, rautalangasta, myös itselleni, tärkeintä että itselleni. Henkilö on, kuka? Auto-onnettomuuden silminnäkijä, edellä heittelehtivä auto, sitten ojassa, mitä on tapahtunut? Sydänkohtaus? Ei, se pois, pyyhittiin. Mitä jos käy käsiksi tyttöön? Normaalia, käytetty. Heittelehtivä auto, poliisi ei tiedä, takana ajava henkilö näkee, tietää ja antaa vinkin, tarkistakaa onko kaiteessa naarmuja, ei niin lähellä vaan kilometriä aiemmin, onko sorassa renkaan jälkiä. Tästä me juttelimme jo aamulla, muksut aina vastaan, täynnä puberteettista angstia, sellaisia nuoret ovat.

Se oli aivan normaali tilanne, ajoimme rauhassa, matkalla mökille, minäkö olen silminnäkijä? Vai Eerikki joka on juuri saanut ajokortin? Pitää perustella miksi hän on ajanut kortin täällä kantakaupungissa, miksi meidän pitäisi asua täällä? Ei tietenkään tarvitse, mutta en jaksa ryhtyä etsimään sopivaa maalaispaikkakuntaa, ei jaksa ryhtyä keksimään heille ympäristöä, räystäät tippuvat, ensimmäisenä pitää luoda lumet, sellaista se on, pelkkää kylmää ja vaivaa, kyllä sen mummosta muistaa, terveisiä sinne yläkertaan, tuuleeko siellä? Amerikkalaisen auton kuljettaja, kuollut, menehtynyt vammoihinsa, niinhän ne sanovat, ollut yksin autossa, niin lukee raportissa, apukuskin puoleinen penkki on tyhjä, missä on liftarityttö? Häntä ei kukaan edes osaa kaivata, tytöstä ei kukaan muu tiedä, siis ei kukaan tiedä, mutta missä hän on, ja kertomuksen kannalta olisi parempi, jos hän olisi jättänyt jonkun huomaamattoman jäljen autoon, sellaisen jonka henkilö – Eerikki? – vain voi tunnistaa, ja miten, eihän hän tiedä tytöstä mitään, tuskin on ajatellut montako päätä autossa istuu, tytöstä ei kenties edes näy mitään, nyt se tulee, ratkaisu: Eerikki jatkaa mökille, joka on melkein seuraavassa tienristeyksessä, mökkitie, itse mökille on vielä matkaa, kun hälytysajoneuvot ovat tulleet, hän jatkaa matkaa, annettuaan tietonsa, jatkaa mökille, saatuaan sen lämpimäksi, niin juuri, ainaista lämmitystä ja lumenluontia, on kyllä kesä, ja yöllä! Hän saa vieraan, yöllä, kun on niin hämärää että jokainen risahdus pelottaa, tyttö tulee, jää pihalle, Eerikki kuuntelee oven toisella puolella, pelkää, ei tiedä pelkääkö enemmän eläimiä vai mökkivarkaita, irtolaisia, avaa kuitenkin oven, kun kuule tytön vetävän henkeä, ehkä niiskaisevan, niin tarina lähtee aukeamaan. Onko kuski nähnyt hirven tai pelästynyt tai ollut kääntämässä kasettia tai keskittynyt mihin, johonkin sivuasiaan, tätä pohtivat samaan aikaan yövuoron poliisit, ei se voi olla hirvi, kukaan muu ei ole nähnyt mitään erikoista, ei mitään mieleenpainuvaa, tie on ollut puhdas, kaikki on ollut rauhallista, ei mitään syytä miksi auto olisi voinut ryhtyä heittelehtimään. Poliisit tekevät listaa huomisesta, aikatauluttavat Eerikin kuulustelun iltapäivään, ”poika taitaa olla aika järkyttynyt”. ”Tarkistitko oliko sillä korttia?” ”Tietenkin, kun otin nimen ylös, ja sillä oli kasikympin lätkä takaikkkunassa.” ”Mitä se todistaa?” ”Harva kortiton pitäisi sellaista, vai oletko huomannut?” ”No niin no”. Puhelin soi, faksi alkaa raksuttaa. Hämeenlinnan jättämä ilmoitus pikkupojan katoamisesta vilistää poliisien sormien läpi. ”Täytyy ehkä tutkia tietä taaksepäin?” ”Tietenkin tietenkin.” ”Aamulla, kun ei ole liikennettä.” ”Niin, niin.” ”Jos se oli hirvi, oletteko ajatelleet?”

Hirveä, karhua, onko teillä? Mikä vuoronumero? On tässä. Heinäkuu, tarkoitan numero seitsemän, no niin, katsotaanpa, mitähän me tänään syötäisiin, montako meitä on? Kolme. Tai neljä. Sen verran, kuulostaa hyvältä, paljonko maksaa, oh, en minä sitten voi, laitetaan vain kaksisataa grammaa, niin juuri, alkupaloiksi, vai että oikein sataseitsemänkymmentäviisi markkaa, teillä edelleen laatu maksaa, se on oikein, ja sitten broileria. Kiitos. Miksi minä aina punastelen! Miksi rupean änkyttämään noiden takia. Pitäisi aina antaa mennä ruotsiksi, aina, silloin loppuu tuo ironinen hymyile kuule, varo vain etten laita sinua kirjaani, teen sinusta hakkelusta, juuri niin, lihamyllyn läpi, teen sinusta kouluttamattoman juntin, mistä te näitä saatte, kuka teille näitä pyytää, tuleeko näitä poliiseilta, onnettomuuksista? Hyvää päivänjatkoa, Pierre, teurastaja, butcher, Boucher, butch, niin juuri! Hei hei. Myötähakkaaja vastakarvaan nauraja, niin juuri elinikäinen puute. Rakastava aviomies, jos taustalla on väkivaltaa perheessä, siitä seuraa sydänkohtaus, minimissään, domestic violancé, vähän ranskaa kehiin, voi kun pitkästä aikaa pääsisikin, koulussa sai aina turpiin kotikissa saa nyt, siirtää lapsena kokemansa vääryydet vaimoonsa, niin se olisi luontevinta rautalankaa taas ja paljon, fan myöskin, unohdin hiivan, ei saa leipää muuten, pakko se on saada, pakko poiketa tuonne, Kukkuraan, siellä on se kassatyttö aina tyrkyttämässä niitä lappusia ja nauraa minulle, ei edes hymyile sisäänpäin niin kuin kirjoissani vaan päin naamaa, joskus jopa avoimesti, mitä minä sen lappusilla, hiivaa, ei muuta, jätän kassit tuulikaappiin, kai niin voi tehdä, kai voi tehdä mitä tahtoo, hetkinen, karhut, hirvet, onnettomuus, Eerikki mökillä ja tyttö, nyt tarkkana, hemmetin hurjastelijat, kerta vielä äänimerkkiä niin heristän! Avaa ikkunan ja huutaa. Onko tuo sähköikkuna kun noin liukuu. Huutaa minulle. Kaheli, nuori, miksei, syyllinen, tuollainen potentiaalinen raiskaaja. En vastaa sen huutoon, olen noiden yläpuolella ainakin sen kolme kerrosta, en ole huomaavinani noita, tuollaisia ei parane huomata tai huomaa olevansa ties missä. Ne ovat juuri tuollaisia, mekaaniset hirvet, nuoret miehet, ennalta arvaa mitä päässä liikkuu, siinä mielessä huonoja syyllisiä, mikä sitten eteen? Ainakin pitää ottaa selvää automerkeistä, amerikkalaisista, lehdessä varmaan on, automyyntipalstalla, amerikkalaiset ovat pahimpia, Anglialla ei saa koululaista hengiltä tai epäillä hirveen törmänneeksi, sen pitää olla iso ja pahanaamainen, muuten ei saa uskottavasti pahaa esiin, pitää olla jotain jotta pikkupojan ja voiman ero selkiytyy, rautalankaa, piikkilankaa, poika on lentänyt ojassa olevaan piikkilankarullaan, ruosteiseen, painunut syvälle horsmien joukkoon, onko Hämeenlinnassa niitä, pitää tarkistaa, miten? Ajaa bussilla se matka, joskus, miksi, minne minä menisin, Tampereelle, mitä siellä on, pökeröjä.